Keräily

Tolkun keräilijä ei konmarita

Keräily on maailmanlaajuiseti yleinen harrastus. Selkeänä osoituksena tästä voi pitää esimerkiksi lukuisia vanhan tavaran kauppoja, kirpputoreja ja on-line huutokauppoja, joita keräilijät seuraavat saadakseen kokoelmiinsa haluamansa tavaran, sekä lukuisia juuri keräilytarkoitukseen teollisesti valmistettuja tavaroita, joita ihmiselle tarjotaan hankittavaksi ja kerättäväksi. Yleisen käsityksen mukaan keräily onkin ihmiseen sisäänrakennettu ominaisuus, eräänlainen geeneistä johtuva käyttäytymismalli.  Varmuudella voidaan ainakin sanoa, että keräily on vanha keksintö ja viitteitä keräilystä on löytynyt aina kivikautisista asuinpaikkalöydöistä alkaen.

Keräilyllä tarkoitetaan toimintaa, jossa keräilijä on rajannut keräämänsä alueen itse määrittelemällään tavalla. Keräilyn tuloksena syntyy kokoelma. Kokoelman rajaaminen  ja suunnitelmallisuus erottaa keräilyn hamstraamisesta, haalimisesta ja varastoinnista, joissa otetaan talteen kaikenlaista tavaraa määrästä välittämättä ja tarkemmin määritelemätöntä tulevaisuuden käyttötarvetta varten. Keräilyn objekteina voi olla melkein mitä tahansa. Tavanomaisia esimerkkejä ovat mm. postimerkit, postikortit, kirjat, perhoset, musiikkiäänitteet, rahat ja taide eri muodoissaan.

Keräilyssä objekti irroitetaan sen alkuperäisestä käyttökontekstista ja liitetään kokoelmaan muiden kokoelmaan kuuluvien objektien kanssa. Esimerkiksi muumimukien keräilijöistä eivät ainakaan kaikki käytä kokoelmaan kuulvia mukeja juoma-astoina, eikä postimerkkien kerääjä kaikkia käyttämättömiä postimerkkejään postittaakseen kirjeitä. Tyypillistä keräilyssä on myös se, että vaikka syntyneellä kokoelmalla olisikin taloudellista vaihtoarvoa, kokoelmaa ei kerätä taloudellistä hyötyä silmällä pitäen, vaan keräilijälle hyvä kokoelma on arvo itsessään: kokoelmassa olevasta objektista ei haluta luopua, koska kyseinen objekti sen jälkeen puuttuisi kokoelmasta alentaen sen hyvyyttä. Perustellusti voitaneen todeta myös, että keräily totetuttaa Maslow:in tarvehierakkian itsesensä toteuttamisen tarvetta, se tuo tullessaan kaverisuhteita ja keräilijäpiireissä myös sosiaalista arvostusta, sillä kokoelma voi koostua harvinaisista esineistä ja yleensä järjestelmällisen keräilyn myötä kerääjästä on väistämättä kehittynyt tietäjä-guru omalla keräilyalueellaan.

Keräilijän toiminnan moottoreina ovat kaipaamisen tunne, toive kokoelmasta puuttuvan objektin löytämisestä sekä lopulta löytämiseen liittyvän ilon ja tyydytyksen kokeminen.  Ja kas – siinä dilemma: jos kokoelma tulee täydelliseksi,  keräilijä muuttuu omistajaksi ja kaikki löytämiseen liittyvä ilo ja tyydytys sekä myös kaipaus katoavat. Tästä syystä keräilijät ovat hyviä keksimään uutta kerättävää ja laajentamaan kokoelmaansa uusilla rajauksilla tai valmiita aloittamaan täysin uusia kokoelmia.

Keräilyyn liittyy usein oleellisena osana menneisyyden taltioiminen – kerättyihin esineisiin liittyy tarinoita ja esineiden avulla saamme selville millaisia tapoja ja käytäntöjä on meneisyydessä ollut. Jos me kaikki konmarittisimme kaikki vähänkin vanhat tavarat johdonmukaisesti hukkaan, niin kukapa enää kohta tietäisi miten hienoja kuitteja pankeista annettiin 1920-luvun alussa, miltä Tommi Typykkä -suklaalevyn käärepaperit näyttivät, tai edes  lottokuponki silloin, kun ei vielä ollut nykyään käytössä olevia tietokoneprinttejä.